18. Luukku

18. joulukuuta 2011

Aika on kulunut omasta mielestäni näin joulun alla todella nopeasti! Näiden joulukalenterin luukkujen tekeminen on ollut niin mukavaa, hieman harmittaa, että viikon päästä tämä kaikki on ohitse. Onneksi kuitenkin pääblogimme jatkaa elämäänsä, tervetuloa mahdollisesti uudet kasvot Pihvin varsinaiseen blogiin - tästä. Olen jopa miettinyt, mitä kalenteria tämän jälkeen pidettäisiin - lasketaan päiviä pääsiäiseen, juhannukseen?  Ehkei kuitenkaan, mutta palautetta olisi kalenteristamme jälleen mukava kuulla! :)

Tänään ajattelin kertoa Pihvin vahvuudesta - ehdottomasta monipuolisuudesta. Kaikkea voi ainakin kerran kokeilla, ja mukavista kerroista muodostuu yleensä tapa ja asia, jota haluaa tehdä uudestaan ja uudestaan. Monipuolisuus näkyy siinä, miten Pihviä liikutetaan ja mitä sen kanssa tehdään - toisena päivänä ajetaan, toisena ratsastetaan. Välillä ajetaan ohjasajaen, toisinaan kävelylenkit pellolla ovat vaihtelua arjen keskelle, kun saa kävellä hiljaa sen poniystävän kanssa.

Liinassa juoksuttaminen oli alunalkujaan asioita, jotka kovin mielelläni jätin Pihvin kohdalla väliin. Poni tunki sisälle ympyrään, huiteli omia menojaan, lisäsi vauhtia hyvin käskystä, mutta jarrut... Mitkä ne olivat? Oli pitkiä taukoja, kun en juoksuttanut ponia ollenkaan liinassa, mutta eräänä päivänä tuli oikeasti vain sellainen olo, että nyt on yhteistyö voisi olla kohdillaan. Ja niin kokeiltiin, ja siltä se tuntui, näytti ja kuulostikin! Nykyään juoksutan Pihviä ihan mielelläni, ja alun suitsien käytön jälkeen olen pikkuhiljaa siirtynyt riimun - eritoten naruriimun - käyttöön tässä, ja poni toimii! :)

Pihvi on aina pitänyt hyppäämisestä, ja omaa hyvän hyppytyylin, jossa on miellyttävä istua (tai siis mukautua hyppyyn). Irtojuoksutuksen yhteydessä olen Pihviä hypyttänyt korkeammilla esteillä kujalla, kuin myös liinassa kavaletteja ja pikkuesteitä. Ponnua löytyy paikaltaankin hyppäämiseen, mutta viimeaikoina korkeuden hypyttäminen on oikeastaan jäänyt kokonaan. Ylläoleva kuva on muutaman vuoden takaa, Pihvi hyppäämässä 105-110cm korkeaa pystyä.

Viimeisen vuoden aikana selästä hyppääminen on jäänyt, mutta mahtui vuoteen muutama tämänlainen kuvallinen hyppykerta. Pihvin hyppytyylistä olen aina pitänyt, sillä hypyt ovat pehmeitä ja melko hevosmaiset. Itselläni oli yhdessä vaiheessa oma kevytistunta ja muut hypyn vaiheet hakusessa, vaikka aiemmin olin aktiivisestikin mennyt Pihvillä. Treenailin tällöin Siltterin kanssa hypäten oikeaa asentoa, ja pian löysinkin sen omalle kohdalle Pihvillekkin. Nykyään hypätään vain Pihvin mielenvirkistykseksi, ja poni innoissaan pistää menemään esteet nähdessään!

 

Hyppäämisestä muuhun ratsastamiseen - Pihvi on osaava poni, joskin vaativa sellainen. Ilmaiseksi se ei anna mitään - jollei niskojen nakkelua ja kiemurtelua lasketa - mutta pienillä asioilla ja tietenkin oikeilla avuilla, (kuten yleensäkin ratsastaessa on oleellista) saa pieniä ihmeitä aikaan. Mikään lastenponi Pihvi ei ole, ja oikeastaan ratsastajan taluttaminen Pihvin selässä on melkoisen rasittavaa, kun poni keksii jäyniä toisensa perään. Ilman satulaa Pihvin kanssa on mukavinta mennä talvella, kun talvikarva on pörröinen ja poni erityisen pirteänä pakkasesta! :3 

Pihvin raviura on jo takana, mutta monipuolisuus-skaalaan tämäkin kuuluu. Raveissa kilpaa juokseminen B-kategoriassa (selvennykseksi vielä, että lähestulkoon kaikki B-ponit lukuunottamatta muutamaa poikkeusta ovat russ-poneja) vaatii omat hermonsa ja valttinsa jaksaa seuraavaan starttiin - vaikkakin se lopputulos olisikin häntäpäässä. Kilpailu-uramme loputtua Kärryillä-lehti teki jutun meistä syyskuun lehteen, josta voit lukea lisää täältä. 

Agility - hapsuverhoa, keinulautaa, autonrengasta ja heinäpaalia. Ei aivan meidän juttu, mutta aina täytyy olla jotain, jossa kehittyä. Pihvi tuntui ajattelevan heinäestettä vain ruokapöytänä ja autonrengasta surkutellen jotain poloista, jonka autosta tosiaan nyt puuttui se yksi rengas. Ei vaiskaan, harjoituksen puutetta ja ensimmäisen kerran ihmeitä. Pihvi on kuitenkin melko ennakkoluuloton (ellei ruokaa lasketa...), joten pelkäämisen aihetta ei missään vaiheessa ollut.

Ajaminen tuli meille ensialkuun tutuksi ravien kautta, ja tuolloin ajaminen koostui pääasiassa peltoa ympäri ajosta ottaen välillä reippaampia vetoja ja toisinaan hölkötellen. Muutama vuosi sitten ajaminen sai enemmän sisältöä alkaessani miettiä tulevaisuutta ponin kanssa paremmin - ravit jäävät jo iänkin vuoksi, mitä sitten? Tuolloin mieleen tuli valjakkoajo, joka tuntuu omimmalta lajilta. Ajoon tuli lisää ennen kuulumattomat laukat ja niiden nostojen hiominen, laukkojen vaihtaminen, pujottelu, portit ja koulukuviot. Yhdet viralliset kisat takana, ehkä tulevaisuudessa häämöttää toisetkin, ken tietää - nyt otetaan rauhallisesti ja kehitytään omissa nurkissa. Aina voi tulla paremmaksi, ikinä ei valmiiksi.

 Pitkään aikaan en maastossa ole Pihvin kanssa käynyt, mutta silloin kun sinne mennään, sinne lähdetään katselemaan maisemia ja nautiskelemaan! Pihvi on suhteellisen maastovarma, mutten kuitenkaan mene kehumaan täysin sellaiseksi. Hankalistakin paikoista mennään ja kiemurrellaan, hiekkakuopat on tullut aikanaan kiivettyä ja uimassakin käytyä.

Ohjasajo tuli oikeastaan vasta tänä vuonna kuvioihin mukaan, ja on ihan alkutasolla. Pihvi liikkuu kärryjen edessä vain niin paljon paremmin kuin ohjasajaen, mutta kaikkea voi kokeilla, on tätäkin tullut tehtyä. :)

Toisinaan kannattaa ottaa ihan rennosti - kuin myös leikkiä sitä villiä ja vapaata
mustaa oria, joka painelee pitkin maita ja mantuja.