15. Luukku

15. joulukuuta 2011

Ajattelin muistella hieman huhtikuuta – ja huhtikuulta lähinnä ensimmäisiä valjakkokilpailuitamme. Alkuvalmistelut tehtiin ripeään tahtiin, ja onneksi kilpailut olivat pääsiäisenä – näin ollen ennen oli muutama vapaapäivä, jolloin ehti laittamaan kaikki valmiiksi ja tehdä rauhassa viimepäivien ajamiset.

Varustepuolella edessä oli valjaiden ja suitsien peseminen, sekä omien varusteiden pakkaus. Tämän lisäksi itselläni oli parhaillaan työn alla Pihvin silatyyny ja oma esiliinani, joita tehtiinkin sitten ihan edellisiltaan asti. Valjaina meillä oli tuolla aivan perusravivaljaat normaalilla valjastuksella, sekä erikseen hankittu mäkivyö. Illalla sovittelimme koppakärryjä trailerin perään, ja eiköhän samalla huomattu eräs ’pikkujuttu’… Toisessa pyörässä oli halkeama, josta sisäkumi oli tulossa pikkuhiljaa ulos. Eiköhän tällä saatu lisäjännitystä, että tuleeko rengas kestämään. Ja tämän lisäksi oli niin paljon muutakin jännittämistä!

Lämmittelyssä.

Seuraavana aamuna pakattiin autoon kaikki tarpeellinen (ja vähemmän tarpeellinen…?) ja lähdettiin ajamaan kohti Urjalaa. Pihvin lastaus meni hyvin, ja Siltteri jäi yksinään kotiin matkamme ajaksi. Perillä kipaisin saman tien kentän laidalle harjoittelemaan rataa. Kyseessä oli valjakkoajon C-koe, eli tarkkuuskoe, joka sisältää keilapareja, joiden päällä on pallot, jotka putoavat keiloihin osuttaessa. Tällä kertaa radalla oli 12 perusestettä ja yksi 4 portin sarja. Ensimmäisen luokan päätyttyä mentiinkin kävelemään rataa ympäri, ja painamaan tuo kaikkine kiemuroineen päähän.

Pihvi oli trailerista tullessa pörhäkkä, tänttäröi joka suuntaan, hirnui ja ihmetteli. Traileri meillä oli maneesin takana, jossa oli hieman rauhallisempaa. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, ja lämpötila nousi mukaviin lukemiin. Pihvillä taisi olla pikkuisen kuuma täydessä talvikarvassaan, kuin myös minulla – pitkähihainen, huppari & fleeceliivi lämmittivät ihan mukavasti jo valmiiksi lämpimässä ilmassa.

Lämmittelyssä Pihvi oli hieman tahmea, mutta toistoilla alkoi kuunnella paremmin ja unohti ylimääräisen hässäkän. Nostin laukkoja molempiin suuntiin, mutta nostot eivät olleet ihan täsmällisiä, joten päätin jättää ne kokonaan pois kilpailusuorituksesta ja keskittyä vain siihen, että rata mennään rauhassa loppuun ajasta välittämättä.

Pian tulikin aika lähteä radalle – jännitys oli valtava, kun ravailtiin ympäriinsä ja odotettiin lähtömerkkiä. Ravattiin reippaalla ravilla koko rata ympäri, yksi pallo putosi neljän portin sarjan viimeisellä esteellä, ja lopuksi tuli pientä aikasakkoa. Kaikin puolin olin kyllä tyytyväinen, Pihvi oli hyvä ajaa ja sain pidettyä hermoni jännityksestä huolimatta kurissa! Portista ulostulon jälkeen kuolaimet katsottiin, ja päästiin sitten hieman väljemmille vesille odottelemaan. Luokan päätyttyä oli vuorossa palkintojen jako, jonne mekin päädyttiin – Valjakkoajon Tukiyhdistys palkitsi meidät kunniakirjalla ensimmäisestä onnistuneesta aluesuorituksesta.

Kaikki meni hyvin, kunnes… Kunniakierroksen viimeinen suora oli hieman kohtalokas, potkuremmin kiinnitys liukui aisaa pitkin alemmas ja siitäkös Pihvi saikin ’pienen’ pukkihyppykohtauksen! Potkujen voimasta aisat lähtivät taittumaan ja kärryjen koppaosa taittui maahan, itse putosin kärryistä lyömällä samalla niskan ja pään maahan, ja poni pääsi irti rikkoutuneet kärryt perässään. Kaikeksi onneksi selvittiin säikähdyksellä, ponille ei käynyt mitään, ulkopuolisille ei sattunut meidän johdosta vaaratilanteita ja itse selvisin vähin vammoin.

Kotimatkalle lähdettiin tämän jälkeen, ja matka sujui hyvin. Kotona oli taas jälleennäkemisen riemua, kun kaksikko P&S taas tapasivat toisensa! :)

Ne, jotka eivät koskaan tee virheitä, eivät koskaan yritä mitään.