24. Luukku

24. joulukuuta 2011

Me käymme joulun viettohon
taas kuusin, kynttilöin.
Puun vihreen oksat kiedomme
me hopein, kultavöin…

 

Ihan ensimmäiseksi – hyvää 12-vuotissyntymäpäivää Anssi! Tänään syödäänkin sitten jouluruokien lisäksi syntymäpäiväkakkua. :) Joulukuu on kulunut ihan mahdottoman nopeasti, pikkuhiljaa vuosi alkaa olla ohi. Paljon tapahtunutta on mahtunut taas tälle tämän vuoden matkalle, ja tulevana vuotena tulee olemaan varmasti paljon uutta ja ihmeellistä. Nyt kuitenkin, ennen kuin uutta vuotta aletaan ihmetellä, nautitaan tästä joulusta sitä ennen!

Hieman harmillista, että ainakin täällä Turussa satoi koko päivän, ja niin se pieni, hyvin vähäinen lumi hävisi alta aika yksikön. Nyt taas kaivetaan kumisaappaat esiin ja talsitaan nilkkoja myöden vedessä. Pitäisiköhän kaivaa vesisukset esiin, jotta hiihtäminen luonnistuisi? Ei anneta ilman latistaa tunnelmaa, eihän? :)

Olisin kovasti halunnut näyttää teille tuoreen hevosten kuvan nätissä lumimaisemassa jokirannassa, mutta kaivetaan kuvakansiosta olosuhteiden pakosta vuoden 2010 tammikuun kuva. Kyllä tätä lumetontakin joulua muistellaan vielä vuosien päästä lämmöllä…!

Eilen illalla koristelin hepoillemme herkkuleivät. Siltteri sai kahteen kokonaiseen ruisleipään sydämiä ja oman nimensä, kun Pihvi puolestaan pilkullisen donitsin! Pihvikin toki olisi saanut samanlaisen kuin Siltteri, mutta poika on hieman nirppanokka leipienkin suhteen. Tämän lisäksi on luvassa omenoita ja kanelikorppuja, jotka ovatkin samalla heidän joululahjansa rapsuttelujen lisäksi.

 

Tottahan tuokin on, että tähän päättyykin tämän joulun kalenteri. Harmillista kylläkin, olisi tämä voinut jatkua vielä joulunpyhien yli. Nyt kuitenkin tällä tavalla, mutta lupaan kirjoitella meidän blogiimme varmasti joulustamme! On ollut ihanaa kirjoitella tätä kalenteria ja sen myötä siirtyä päiväpäivältä lähemmäs aattoa ja pyhiä. Toivon mukaan jouluiselle matkallemme mukaan liittyneet haluavat jatkaa edelleen seurassamme, tervetuloa siis mukaan! :)

 

Kuusi on koristeltu, joulutorttuja pöydällä korissa, kuuluu vielä lahjapapereiden viimeisiä rapinoita, paperitähti koristaa ikkunaa, seinäkalenteri alkaa pian elämään viimeistä viikkoaan. Havunoksat odottavat vielä ulkokuusessa leikkaajaansa, kynttilät tuikkivat kilpaa omaa loistoaan, ja varmasti monen pienen, kuin suuremmankin ihmisen sisällä on odotusta päiviä kohtaan. Jotkut, kuten minäkin, miettivät ja stressaavat jo tulevia töitä. Itse ainakin yritän nyt vain rauhoittua, nauttia olosta ja muistaa, mitä varten tässä on viimeaikoina hössötetty – kenties hieman turhastakin. Heitetään huolet hetkeksi naulaan ja vietetään mukavat pyhät – minä ainakin, seurassa, jota en toiseen vaihtaisi milloinkaan. ♥

Näihin laulun sanoihin on ihana päättää tämä odotus – hyvää joulua kaikille!

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua,
siinäkö joulu on?
Kiirettä, huisketta, salaisuuskuisketta,
siinäkö joulu on?

Joulu saapuu jokaiselle,
lapselle ja aikuiselle.
Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan.

23. Luukku

 

23. joulukuuta 2011

Viimeisiä ostoksia, lahjapaperin rapistelua, korttien koristelua, ruokien suunnittelua, kiireisiä ihmisiä… Itse tänään tulen paketoimaan viimeiset paketit, ja jatkamaan joulusiivousta. Joulunalus on mukavaa aikaa, joskin se kuluu niin nopeasti. Paljon tehtävää, paljon odotettavaa, ja yhtäkkiä kaikki onkin ohitse.

Omat joulusuunnitelmani ovat rauhalliset – viettää perheen kanssa aikaa. Syödään yhdessä, avataan lahjat, käydään hautausmaalla sekä kuten muinakin päivinä - hoidetaan hevoset. Kaiken tämän lisäksi vietämme jouluaattona veljeni Anssin, syntymäpäiviä. Paljon mahtuu jouluun, kynttilöitä, tuoksua ja yhdessäoloa.

 

Eilen, 22. joulukuuta haimme kotiin joulukuusen. Ihan aidon, tuoksuvan kuusen neulasineen päivineen, ei mitään muovikuusta. Pojat olivatkin sen illan aikana koristelleet. Aamupäivällä oli ala-asteella todistusten jako, ja tämän jälkeen siivoilimme kotona. Vaikea uskoa, että huomenna tosissaan on jouluaatto – ja tämä aloittaa joulupyhät. Joulurauhanjulistuskin on täällä, Turussa, ja sen jälkeen taidetaankin hiljentyä joulun odotukseen ja viettoon.

Minun aarteeni eivät kilise eivätkä kimalla – mutta ne hohtavat
auringossa ja hirnahtavat yössä.

22. Luukku

22. joulukuuta 2011

Ajattelin tänään kertoa teille itsestäni, sillä sen koommin en ole tainnut blogeissani muusta elämästäni, kuin hevosistani, kertoa. Mistähän sitä aloittaisi?

Olen siis Anna, elokuussa 1993 syntynyt turkulainen, joka päivittelee tätä blogia. Omistan shetlanninponiruuna V.V.Piffin, jos jollekin ei ole vielä käynyt tämä seikka selväksi. Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, tosin tekstejäni en ole ikinä julkaissut missään, lukuun ottamatta blogiani, ja sitä ennen vuodesta 2006 pyörittämiäni kotisivuja. Jossain pienen mieleni perukoilla haaveilen vielä joskus kirjailijaksi tulemisesta…

 

Opiskelen kolmatta vuotta Ammattiopisto Liviassa (entisessä Varsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksessa) puutarhuriksi, ja valmistun tähän ammattiin keväällä 2012. Siitä, mitä tämän jälkeen tapahtuu, ei ole tietoa, mutta toivon mukaan jatkuu töiden merkeissä. Opinnoissani olen erikoistunut puistopuutarhurin ja viherrakennuksen puolelle, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa haluaisin floristiksi.

 

Hevosharrastajana itsestäni sen verran, että aloitin ratsastuksen vuonna 2003 kesällä Ruskon Ratsastuskoulussa, josta myöhemmin eksyin lähitallille ja sieltä sitten löysin Pihvin. Nyt ollaan tässä missä ollaan, monissa liemissä ja mudissa rypeneenä, ja välillä ihan ylväästi on saatu talsia kuivalla maalla. Jos ratsastuksen eri lajeista täytyy se omin osa-alue valita, valitsisin ehdottomasti kouluratsastuksen. Kentällä meneminen ja pienten asioiden hiominen ei kyllästytä, ja haluaisin tehdä sitä nykyäänkin paljon enemmän, kuin ehdin. Tässä täydellisyyden tavoittelu pääsee jostain syystä valloilleen. Nykyisestä ’lajistani’, valjakkoajosta, kiinnostuin vuoden 2010 aikana, ja 2011 hankin alueluvan ja starttasimme Pihvin kanssa ensimmäisissä kilpailuissa. Ehkäpä vielä tulevaisuudessa tämä saa jatkoa, ken tietää.

 

Jos saisin päättää, mitä haluaisin kaikista eniten itselleni, olisivat ne varmasti terveemmät polvet! Olen nyt yli vuoden verran elänyt temppuilevan polveni kanssa, jonka säryn mieluusti luovuttaisin pois. Asioiden kanssa oppii kuitenkin elämään. :) Niitä asioita, joista pidän, on liian paljon listattavaksi, mutta koska pidän kuvista ja haluan tehdä oman pääni mukaan, toteutan osan listasta näin!

Pidän…

vaaleanpunaisesta

kouluratsastuksesta

kaakaosta, ja vielä tätäkin enemmän teestä!

satulahuovista, joiden himo on nyt pikkuhiljaa laantunut

rentoutumisesta, veden liplatuksesta ja kauniista maisemista

ystävyydestä, sillä perhe ja ystävät ovat minulle tärkeitä.

 

Ohi vuodet pyyhkäisee

ne ei tänne majaa tee

tänään niihin muistoja voit kiinnittää

Jos mä joskus lähdenkin

meidät kaksi kuitenkin

aika kultareunuksilla kehystää

Turha hartioilla huomista on kantaa

nyt kun taivaanranta hehkuu purppuraa

Nyt me ollaan pahalta piilossa

ollaan hyvää ja kaunista

ollaan tässäkun tuuli kuiskaa

meitä kuljettaa

Ollaan pahalta piilossa

ollaan yksi ja ainoa

ollaan niin kun ei mikään koskaan

voisi haavoittaa

Katso siipiin perhosten

ne ei lennä miettien

kuinka pian lämpö kesän häviää

Tähän jään ja lupasin

auringon ja tähdetkin

jos vain huomisen mä voisin kesyttää

Ota kiinni nyt kun kaiken saamme antaa

nyt kun taivaanranta hehkuu purppuraa
/ Suvi Teräsniska

21. Luukku

21. joulukuuta 2011

Pienet töppösten jäljet lumessa näin,

kaksi tonttua käsikkäin.

Ohi on kiire tonttujen,

nyt on aika rauhan ja rakkauden.

Tämän päivän kalenteriluukun tein yhdessä pikkuveljeni Akun kanssa. Yhdessä kuvasimme tytöistä videoita ja muokattiin ne sitten yhteen pieneksi videoksi. Tässä siis lopputulos, mukavaa keskiviikkoa ja muistakaa joulukiireiden parissa ottaa myös samalla rennosti! :)

20. Luukku

Hyväntuulen kuvia.

Itse ainakin tulen näistä kuvista hyvälle tuulelle, toivottavasti te myös! :)

Huumori antaa asioille oikeat mittasuhteet.

Mukavaa tiistaita kaikille! 

19. Luukku

 

19. joulukuuta 2011

Viimeinen viikko ennen joulua alkaa, ainakin täällä – sateisissa merkeissä. Eikä lumisadetta, vaan silkkaa vettä. Pikkuhiljaa alkaa syntyä jo päässä ajatus, että päästäänköhän sitä tänäkään vuonna joulupäivän ratsastukselle, kun ilmat ovat tämänlaiset. Se jää nähtäväksi, toivottavasti ilmat voisivat kirkastua hieman…

Vuonna 2009 jouluaattoiltana.

Vuoden 2009 jouluoksa tallin seinällä.

 

Millaisia jouluperinteitä teillä on ollut tallilla joulunaikaan? Tuodaanko kuusi, koristellaanko tallia vai onko kaikki kuten jokaisena päivänä? Meillä tallin seinällä on joka vuosi roikkunut koristeltu kuusenoksa, josta löytyy niin tonttuja, sieniä kuin olkikoristeitakin. Varustehuoneessa ikkunalaudalla on joka vuosina siellä esillä olleet muutamat tontut, sekä sydänkoriste roikkuu verhotangossa. Talliinkin on yleensä yöksi viety muutamat kuusenoksat syötäväksi.

Jouluaattona hevosillamme on ollut vapaapäivä, ja joulupäivänä puolestaan on yritetty päästä jouluratsastukselle ja – ajelulle. Jos ilma tosin on aivan kauhea, tulee tämä jäämään varmastikin väliin… :/ Toivonmukaan saataisiin sadeton joulu!

Lisäksi jouluna hevoset ovat saaneet pitkästä aikaan muutamat omenat, sekä suosikkiherkkuja – sokerikanelikorppuja. Tämän lisäksi luvassa on tietysti rapsutuksia ja illalla lämpöiseen talliin menon jouluyötä viettämään.

Lunta oli sopivasti vuoden 2009 jouluna, kun pellollakin pystyi hyvin ajamaan! Vuonna 2010 puolestaan
tuli lunta viistossa, jolloin jäi ilman vuoksi ajelut tekemättä.

18. Luukku

18. joulukuuta 2011

Aika on kulunut omasta mielestäni näin joulun alla todella nopeasti! Näiden joulukalenterin luukkujen tekeminen on ollut niin mukavaa, hieman harmittaa, että viikon päästä tämä kaikki on ohitse. Onneksi kuitenkin pääblogimme jatkaa elämäänsä, tervetuloa mahdollisesti uudet kasvot Pihvin varsinaiseen blogiin - tästä. Olen jopa miettinyt, mitä kalenteria tämän jälkeen pidettäisiin - lasketaan päiviä pääsiäiseen, juhannukseen?  Ehkei kuitenkaan, mutta palautetta olisi kalenteristamme jälleen mukava kuulla! :)

Tänään ajattelin kertoa Pihvin vahvuudesta - ehdottomasta monipuolisuudesta. Kaikkea voi ainakin kerran kokeilla, ja mukavista kerroista muodostuu yleensä tapa ja asia, jota haluaa tehdä uudestaan ja uudestaan. Monipuolisuus näkyy siinä, miten Pihviä liikutetaan ja mitä sen kanssa tehdään - toisena päivänä ajetaan, toisena ratsastetaan. Välillä ajetaan ohjasajaen, toisinaan kävelylenkit pellolla ovat vaihtelua arjen keskelle, kun saa kävellä hiljaa sen poniystävän kanssa.

Liinassa juoksuttaminen oli alunalkujaan asioita, jotka kovin mielelläni jätin Pihvin kohdalla väliin. Poni tunki sisälle ympyrään, huiteli omia menojaan, lisäsi vauhtia hyvin käskystä, mutta jarrut... Mitkä ne olivat? Oli pitkiä taukoja, kun en juoksuttanut ponia ollenkaan liinassa, mutta eräänä päivänä tuli oikeasti vain sellainen olo, että nyt on yhteistyö voisi olla kohdillaan. Ja niin kokeiltiin, ja siltä se tuntui, näytti ja kuulostikin! Nykyään juoksutan Pihviä ihan mielelläni, ja alun suitsien käytön jälkeen olen pikkuhiljaa siirtynyt riimun - eritoten naruriimun - käyttöön tässä, ja poni toimii! :)

Pihvi on aina pitänyt hyppäämisestä, ja omaa hyvän hyppytyylin, jossa on miellyttävä istua (tai siis mukautua hyppyyn). Irtojuoksutuksen yhteydessä olen Pihviä hypyttänyt korkeammilla esteillä kujalla, kuin myös liinassa kavaletteja ja pikkuesteitä. Ponnua löytyy paikaltaankin hyppäämiseen, mutta viimeaikoina korkeuden hypyttäminen on oikeastaan jäänyt kokonaan. Ylläoleva kuva on muutaman vuoden takaa, Pihvi hyppäämässä 105-110cm korkeaa pystyä.

Viimeisen vuoden aikana selästä hyppääminen on jäänyt, mutta mahtui vuoteen muutama tämänlainen kuvallinen hyppykerta. Pihvin hyppytyylistä olen aina pitänyt, sillä hypyt ovat pehmeitä ja melko hevosmaiset. Itselläni oli yhdessä vaiheessa oma kevytistunta ja muut hypyn vaiheet hakusessa, vaikka aiemmin olin aktiivisestikin mennyt Pihvillä. Treenailin tällöin Siltterin kanssa hypäten oikeaa asentoa, ja pian löysinkin sen omalle kohdalle Pihvillekkin. Nykyään hypätään vain Pihvin mielenvirkistykseksi, ja poni innoissaan pistää menemään esteet nähdessään!

 

Hyppäämisestä muuhun ratsastamiseen - Pihvi on osaava poni, joskin vaativa sellainen. Ilmaiseksi se ei anna mitään - jollei niskojen nakkelua ja kiemurtelua lasketa - mutta pienillä asioilla ja tietenkin oikeilla avuilla, (kuten yleensäkin ratsastaessa on oleellista) saa pieniä ihmeitä aikaan. Mikään lastenponi Pihvi ei ole, ja oikeastaan ratsastajan taluttaminen Pihvin selässä on melkoisen rasittavaa, kun poni keksii jäyniä toisensa perään. Ilman satulaa Pihvin kanssa on mukavinta mennä talvella, kun talvikarva on pörröinen ja poni erityisen pirteänä pakkasesta! :3 

Pihvin raviura on jo takana, mutta monipuolisuus-skaalaan tämäkin kuuluu. Raveissa kilpaa juokseminen B-kategoriassa (selvennykseksi vielä, että lähestulkoon kaikki B-ponit lukuunottamatta muutamaa poikkeusta ovat russ-poneja) vaatii omat hermonsa ja valttinsa jaksaa seuraavaan starttiin - vaikkakin se lopputulos olisikin häntäpäässä. Kilpailu-uramme loputtua Kärryillä-lehti teki jutun meistä syyskuun lehteen, josta voit lukea lisää täältä. 

Agility - hapsuverhoa, keinulautaa, autonrengasta ja heinäpaalia. Ei aivan meidän juttu, mutta aina täytyy olla jotain, jossa kehittyä. Pihvi tuntui ajattelevan heinäestettä vain ruokapöytänä ja autonrengasta surkutellen jotain poloista, jonka autosta tosiaan nyt puuttui se yksi rengas. Ei vaiskaan, harjoituksen puutetta ja ensimmäisen kerran ihmeitä. Pihvi on kuitenkin melko ennakkoluuloton (ellei ruokaa lasketa...), joten pelkäämisen aihetta ei missään vaiheessa ollut.

Ajaminen tuli meille ensialkuun tutuksi ravien kautta, ja tuolloin ajaminen koostui pääasiassa peltoa ympäri ajosta ottaen välillä reippaampia vetoja ja toisinaan hölkötellen. Muutama vuosi sitten ajaminen sai enemmän sisältöä alkaessani miettiä tulevaisuutta ponin kanssa paremmin - ravit jäävät jo iänkin vuoksi, mitä sitten? Tuolloin mieleen tuli valjakkoajo, joka tuntuu omimmalta lajilta. Ajoon tuli lisää ennen kuulumattomat laukat ja niiden nostojen hiominen, laukkojen vaihtaminen, pujottelu, portit ja koulukuviot. Yhdet viralliset kisat takana, ehkä tulevaisuudessa häämöttää toisetkin, ken tietää - nyt otetaan rauhallisesti ja kehitytään omissa nurkissa. Aina voi tulla paremmaksi, ikinä ei valmiiksi.

 Pitkään aikaan en maastossa ole Pihvin kanssa käynyt, mutta silloin kun sinne mennään, sinne lähdetään katselemaan maisemia ja nautiskelemaan! Pihvi on suhteellisen maastovarma, mutten kuitenkaan mene kehumaan täysin sellaiseksi. Hankalistakin paikoista mennään ja kiemurrellaan, hiekkakuopat on tullut aikanaan kiivettyä ja uimassakin käytyä.

Ohjasajo tuli oikeastaan vasta tänä vuonna kuvioihin mukaan, ja on ihan alkutasolla. Pihvi liikkuu kärryjen edessä vain niin paljon paremmin kuin ohjasajaen, mutta kaikkea voi kokeilla, on tätäkin tullut tehtyä. :)

Toisinaan kannattaa ottaa ihan rennosti - kuin myös leikkiä sitä villiä ja vapaata
mustaa oria, joka painelee pitkin maita ja mantuja.