6. luukku

6. joulukuuta 2012

Suomenhevonen - sodan sankari

Suomi oli ennen talvisotaa maatalousvaltainen maa, jossa hevonen oli välttämätön apu maa- ja metsätaloustöissä. Suurin osa hevosista edusti Suomen ainoaa alkuperäistä hevosrotua, suomenhevosta. Suomenhevonen on rakenteeltaan kevyt, mutta silti vahva ja sitkeä, ja luonteeltaan rauhallinen, nöyrä ja yritteliäs. Ominaisuuksiltaan suomenhevonen oli paras vaihtoehto puolustamaan Suomen itsenäisyyttä yhdessä sotilaiden kanssa.

Syksyllä 1939 otettii Suomen puolustusvoimille siviileiltä 60 000 hevosta, koska siten haluttiin kohottaa Suomen valmiutta mahdolliseen sotaan. Talvisodan puhjettua 30. marraskuuta, kerättiin hevosia lisää vielä 12 000 kappaletta.

Sotahevonen ei saanut kuitenkaan olla mikä tahansa hevonen; sen täytyi olla 5-17 vuotias ruuna tai tamma, ei alimittainen tai kantavana. Hevosella ei saanut olla myöskään alle puolivuotiasta varsaa. Jokaisella sotahevosella täytyi olla myös tietyt varusteet; päitset, marhaminta, loimi, puhdistusvälineet ja juottoämpäri sekä vähintään 50kg kauroja ja 100kg heinää. Hevoselle määrättiin korvaussumma, jos se jäisi palauttamatta sodasta.

Suomen sodankäynnissä hevonen oli korvaamaton apu, sillä millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa, sillä maastoliikkuvuudessa se oli ylivoimainen.

Hevosen tehtäviin sodassa kuului esimerkiksi kaluston, ampumatarvikkeiden, muonan ja kenttäkeittiöiden kuljettaminen. Suuri osa hevosista kuitenkin sitoutui rehun kuljetukseen. Kenttätykistössä hevoset vetivät tykkejä, lukuunottamatta yhtä raskasta patteristoa. Raskasta tykkiä tarvittiin vetämään kahdeksan hevosta, kun normaalisti yksi hevonen pystyi vetämään 300kg kuorman.

Suurin osa suomalaisista sotilaisista piti hyvää huolta hevosista. He hankkivat niille heinää ja rehua, välillä jopa henkensäkin vaarantaen. Sotilaat syöttivät hevosilleen leipänsä ja kuorivat perunat mahdollisimman paksusti, jotta hoidokki saisi kuorissa enemmän syötävää.

Hevosen herkät aistit pelastivat sodassa useita sotilaita. Hevonen varoitti miestä vaarasta, jos mies vain osasi tulkita sen käyttäytymisen oikein. Jopa kuuro hevonen pystyi aistimaan tulevan ammuskelun.

Hevosesta tuli sotaoloissa ihmisen sielunhoitaja. Niille juteltiin ja kerrottiin omia tuntoja. Hevosten kanssa tunnettiin myös yhteenkuuluvuutta, koska ne olivat joutuneet sotilaiden tavoin kauas pois kotoa.

Sodassa olleet, kotiin palautetut hevoset olivat sankareita ja niitä kunnioitettiin. Niille annettiin paras mahdollinen hoito ja kevyimmät työt. Suomenhevoset olivat sotasankareita siinä missä suomalaiset sotilaatkin ja ne kuolivat sankarikuoleman isänmaan puolesta niin kuin sodassa kaatuneet miehetkin.

Anna K. / 2009.
Näin kirjoittelin vuonna 2009 ollessani yhdeksännellä luokalla. Esseen aihe oli suomalaisuus - muiden kirjoittaessa suomalaisesta yleiskuvasta, suomalaisten automausta ja säästä päätin valita oman aiheen ja kirjoitin ylläolevan esseen. Ehkä riskinotto kannatti, kun opettaja kertoi onnistuneesta aihevalinnasta ja tekstin olleen ysiluokkien kirjoitusten parhaimmistoa. Niin tai näin, mielipiteeni suomenhevosen tärkeydestä on edelleen sama - missä me saattaisimme ollakkaan ilman niitä?
Tämän kirjoituksen kuvat löysin isomummini kuvakansioiden kätköistä. Niissä on sitä jotain, aitoa tunnelmaa.