24. luukku

 

 

Jouluaatto onkin jo käsillä - miten nopeasti se aika juoksikaan läpi joulukuun. Ensimmäiseksi haluan toivottaa hyvää syntymäpäivää Anssi-veljelleni! ♥

 

 

Pikkuhiljaa on aika hiljentyä joulun viettoon. Vaikka joulukalenterimme hiljenee, pääset mukaamme seuraamaan uusia seikkailuitamme myös joulun merkeissä blogissamme. Pihvikin tonttuili eilen jo niin kovasti äitini kanssa, että tämän päivän luukussa on näytillä kuvia meidän Pihvi-tontustamme. Meillä on ollut suuri ilo odottaa joulua teidän kanssanne, ja toivottavasti meistä jokainen saa nyt rauhoittua muutaman päivän ajan ennen uusia koitoksia!

 

 

 

 

Sata hopeatiukua hännässään
tuhat lumitähden liukua selässään,
kristallitiara otsallansa
pakkasen pauketta kavion alla,
hörähdyksessä taikaa:
Hyvää joulun aikaa!

Haluamme vain toivottaa teille kaikille hyvää ja onnellista joulua! ♥

~ Anna, Pihvi & meidän ihanat taustajoukot
 

23. luukku

23. joulukuuta 2012

 

Välillä kaiken kiireen keskellä on hyvä hengähtää. Viimepäivinä on itsestäni tuntunut siltä, ettei oikein edes ehdi ajattelemaankaan, kun on sen verran kova kiire. Eilisiltana tähtien loisteessa ennen Pihvin talliin vientiä teimme kuitenkin pienen poikkeuksen ja lähdimme kävelylle. Jo ensialkuun ennenkuin pääsimme pellolle, piti kiivetä melkoisten lumikinosten yli. Pellolla poni oli sitä mieltä, että me ei pidemmäksi mennä, kun lunta oli sen verran mukavasti.
 

Matka kuitenkin jatkui - minä edellä ja ponin jalanjäljissäni perässä. Kai se lumessa kahlaaminen pudotti osan stressistä matkalle. Takaisin tullessa Pihvi oli valinnut selvän reitin - ravaamisen polkua pitkin. Niin siinä itse taas raivasi umpihangessa itselleen reittiä ponin tallustellessa tyytyväisenä kohti tallia.
 

Kun tallissa taas hetkeksi hiljentyi kuuntelemaan tyytyväistä ruuanmussutusta, tuli rauhallinen olo. Ehkä nyt taas jaksaa muutamat viimehetken valmistelut, työpäivän ja sitten voi ottaa rennosti!

 

22. luukku

 
22. joulukuuta 2012

Tämän päivän luukun aiheena on Siltteri, ja hänen erityinen taito - opettamisen lahja. Siltteri ehti elämänsä aikana toimimaan tuntihevosena ainakin yli kymmenen vuotta, joka on kunnioitettava saavutus. Tälle matkalle on mahtunut lukuisia opetettavia, kierrettyjä tunteja, ihmisille annettuja elämyksiä ja iloja. Monien muiden ratsastajien lisäksi Siltteri opetti niin minut, äitini kuin isoäitinikin hevostelun tielle.

Jokaisesta hevosesta ei olisi tuntihevoseksi. Millainen on sinusta perinteinen tuntihevonen? Elämäänsä kyllästynyt, tasainen menijä, automaattihevonen vaiko sellainen, joka ei anna mitään ilmaiseksi? Mielestäni Siltteri oli tuntihevosena tasainen, pieniä juttuja 'pelkäävä' (mm. hiirulaiset tai linnut maneesin nurkassa), sekä osaava, mutta kuitenkin sellainen, jonka osaamista sai kaivaa esiin.

 

Pitkä ura jätti kuitenkin jäljet. Meillä Siltteri tottui rauhalliseen elämään, johon kuuluivat Pihvi, tarkat rutiinit, kokopäiväinen ulkoilu sekä ne tutut, turvalliset 2-4 ihmistä joihin saattoi luottaa. Silloin tällöin, kun tallille tuli joku katsomaan hevosia, stressaantui Siltteri silmissä ja olemus muuttui täysin. Vieraillessa tarhassa ei voinut olla enää varma, että hevonen pysyisi rauhallisena eikä yrittäisi vieraan päälle. Satuloidessa tuli näytettyä niin purukalustoa kuin takajalkaa sen kaiken puistelun lisäksi. Tämän vuoksi tytön nähneiden on vaikea uskoa, miten iloinen, luotettava ja rauhallinen Siltteri oli meidän kesken.

Siltteri jäi myös mieleen. Kerran kesken maastolenkin vastaantuleva lenkkeilijä pysähtyi, ja kysyi, että onko siinä tosiaan Siltteri. Myös Siltteriin jo vuosia sitten toisella puolella Suomea tutustuneet ovat laittaneet minulle sähköpostia, kysellen tytön kuulumisia. Edelleenkin muistutetaan, miten ihana sitä oli seurailla laitumella ajellessa auton kanssa ohi aamulla töihin ja iltapäivällä takaisin.

Kaikki kuitenkin loppuu aikanaan, mutta matkalle mahtui paljon opetusta. Opettaminen on monenlaista - minulle Siltteri oli ensin tuntihevonen, josta kuitenkin tuli vähän enemmän. Siltteri opetti minulle jo silloin lähes kymmenen vuotta sitten ratsastuksen alkeita, jatkoi opetusta myöhemmin itsenäisemmin ratsastaessani sekä yksin, että tunneilla. Kaikista tärkeimpiä opetuksia minulle ovat kuitenkin ne arkipäivän tilanteiden myötä tulleet ymmärtäminen, arvostaminen ja se, ettei mikään ole itsestäänselvää.

 

Aku ja Siltteri.

 

Antti ja Siltteri

 

Anssi ja Siltteri

 

Hiihtoratsastusta - minä, Siltteri ja isäni

 

Siltteri ja äiti

 

... sekä minä ja Siltteri. Koko perheen hevonen.

Vaikka tietyt asiat ovat ohi, oppiminen ei silti lopu. Sitä haalii uutta opeteltavaa ja mietiskellen ottaa opikseen niistä menneistä, vanhoistakin asioista. Välillä tuntuu siltä, että asiat menevät saman kaavan mukaan ja elämä tuntuu tylsältäkin. Silloin muistan, miten ne tärkeät rutiinit ja asiat, kuten perhe, työt, eläimet, liikkuminen, rakkaus - eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ikinä ei voi tietää tulevaisuutta, ei edes sitä, mitä kymmenen sekunnin päästä tapahtuu.

Saan olla kiitollinen, että kasvoin Siltterin seurassa kymmenvuotiaasta lähes parikymppiseksi. Varma, viisas ja luotettava hevosemme oli tukena niin niinä onnen hetkinä, kuin myös vastoinkäymisten ja turhautumisten kohdalla. Opin lukemaan ja ymmärtämään itseäni Siltterin kautta. Meidän yhteinen matkamme täällä on nyt saatu päätökseen, mutta polku jatkuu. Ehkä Pihvillä on taas näytettävänä uusi jekku, jota ponimus on kehitellyt yksityiskohtia myöten valmiina yllättämään meidät taas.

21. luukku

21. joulukuuta 2012

Tämän päivän luukun aihe voisi olla elämäni hevoset, mutta muotoilisin sen ehkä paremmin minuun vaikutuksen tehneet hevoset. Niitä ei loppujen lopuksi ole paljoa, sillä minun hevosmaailmani pyörii tiiviisti oman tallin arjessa omien hevosten parissa. Pihviä ja Siltteriä minun tuskin tarvitsee edes mainita, sillä tämä kaksikko on se minun suurin innoittajani ja voimanlähde tässä harrastuksessa - tai oikeastaan elämäntavassa. Muutamia heidän lisäkseen on kuitenkin matkan varrelle on mahtunut...

 

 

shet-tamma Hagelunds Rakel

Tunneilla käydessäni talvi-kevät 2005, oli Rakel melkeinpä vakioratsuni. Tykkäsin jo tuolloin tammasta, sillä Rakelilta löytyy luonnetta ja hieman omaa tahtoakin. Kaverini osti Rakelin, ja poni jäi täten pois tunneilta. Pian Pihvi kuitenkin astui mukaan kuvioihin, ja yhteiselo jatkui niin ponien välillä - poneista keskenään tuli ihan hyvät kaverit, vaikka välillä olikin pientä eripuraa - kuin monilla yhteisillä maastoretkillä, lumihankilaukkailulla ja estehyppelyilläkin.

 

 

russ-tamma Kyra II

Kyra oli minulle projektiponi syksyllä 2009, tarkoituksena kaivaa ponin taitoja esille Ruotsista tulon jälkeen. Matkamme aikana ehdin tutustua tähän persoonalliseen poniin monessa mielessä, ja kehityin itse myös tuona aikana rutkasti. Kyran kanssa menoon kuuluivat myös jokakertaiset testaamiset pukkien ja pystyynhyppimisten merkeissä, ja useat ilmalennotkin ehdin tuolloin ottamaan. Pienistä ja hieman suuremmistakin vastoinkäymisistä huolimatta edistyimme sekä koulun, että estepuolen alkeilla.

 

 

 
rist-ruuna Redlight

Redi oli ehkäpä sellainen ensimmäinen, aavistuksen verran läheisempi hevostuttavuuteni. Poni oli minun ja kaverini heppakerhon hoitoheppa vuonna 2003, jonka kanssa tuli harjoiteltua monenlaista hevosten käsittelyn perusjuttua. Redi oli myös ensimmäinen isompi otus, jolla pääsin ratsastamaan shettiskertojen jälkeen. Ruuna oli samalla myös ratsuni ihka ensimmäisissä ratsastuskilpailuissani! :)

 

Me ennen kilpailuja vuonna 2003. :)

20. luukku

 

20. joulukuuta 2012

Miltä sinun joulusi näyttää tällä hetkellä? Joko lahjapaketit odottavat avaajaansa, piparkakut syöjiään ja kuusi koristeitaan?
 

Itse olin mukamas kovin ajoissa tänäkin vuonna, mutta jälleen loppusuoralla havahdun - minne se aika katosikaan? Viimepäivinä olen tehnyt muutamia lahjaostoksia, sekä yrittänyt saada käsitöitä valmiiksi - tietenkin mukana kummittelevat ne, joita ei ole vielä edes aloittanut. Minne se hyvä valmistelu ja aikaisin aloittaminenkin hävisi?

Niin kovasti haluaisin näyttää valmiina olevista töistä kuvia, mutta teknisistä syistä se ei oikein ole mahdollista. Lahjojen saajat kuitenkin kun lukevat tämänkin luukun. :)

Minun joulumieleni heräsi viimeistäänkin kunnolla eloon maanantaina, kun kävimme kuuntelemassa Raskaimmat joululaulut - tilaisuuden Kaarinassa. Tämä on jo muutaman vuoden kestänyt jouluperinne minulle, ja kyllä siitä viimeistään joulumieli irtoaa! Vielä pitäisi päästä yhden jouluisen suosikkijuttuni pariin, nimittäin paketoinnin. Itse pidän lahjojen antamisesta - niiden suunnittelu ja ideointi, ostaminen sekä tekeminen, papereiden rapistelu ja korttien kirjoitus sekä lopuksi aattona se, kun näkee muiden ilmeet, kun paketit avataan. :)

Missä vaiheessa sinun joulusi on?

 



Wiiru tahtoo muistuttaa, että stressiä ei kannata ottaa :)



19. luukku

19. joulukuuta 2012

Tässä luukussa mennään kevyemmällä linjalla - kuvia Manu-kissan eiliseltä ulkoilureissulta. :)

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

 

 

Manu ryhtyi autokorjaajaksi...

 

18. luukku

18. joulukuuta 2012

 

Sain nyt aikaiseksi viilettää koneelle vastaaman teidän esittämiin kysymyksiin!

 

Mikä on suosikkiharrastuksesi?
Syöminen, kaivaminen, nukkuminen sekä tietenkin jekkujen keksiminen ja niiden toteuttaminen.

Mikä on lempivarusteesi?
Tykkään kulkea ihan nakuna, mutta pidän kuitenkin (lähes) kaikista varusteistani. Suosikkini on kuitenkin ehkäpä kaksi sadeloimea, jotka torjuvat tuulta mukavasti sekä melko komea Päällikkö-riimu. Inhokki on toppaloimen kaulakappale, jonka kanssa mökötän aina.

Mitä mieltä olit raveissa juoksemisesta?

Minä tykkäsin raveissa juoksemisesta. Oli jännää olla ihan erinäköinen kuin muut! Ja keräsin taputuksia katsojilta yhtäpaljon kuin voittajakin!

Mikä on sinun säkäkorkeus?

Ainakin 165cm, mutta vissiinkin 113cm ihmisten mukaan.

 

Minkä ikäinen olet?
Minä olen 19v, ensivuonna täytän täydet 20! Sitten pidämme isot juhlat. Olen siis ihan miehen iässä.

Mitä rotuja sinussa on?
Minussa on mustangia sun muita sinnikkäitä ja villejä hevosrotuja. Kai minä oikeasti olen shetlanninponi, mutta äidissäni taisi olla ripaus islanninhevosta - tiedä häntä, hänen äiti ja iskä ovat tuiki tuntemattomia.

Onko sinulla hiihtoratsastettu?
Joo! Hiihtoratsastus on kivaa, saa juosta kovaa ja nauraa hörähdellä kun ihmiset lentävät nurin tai kiljuvat pukeistani ja tiukoista kurveista. Kurkkaappa tänne!

 

Ratsastaako Anna sinulla enää?
Ei hän oikeastaan, meillä on paljon muita kivoja juttuja, joita me yhdessä tehdään!

Onko sinulla heppakavereita?
En ole kovin sosiaalinen, mutta elämäni varrelle on mahtunut muutama kaveriponi. Paras ystäväni on tietenkin Siltteri, mutta muita mukavia ovat olleet russ-tamma Maikki ja shetlanninponitammat Rakel ja Bambiina. Vaikkakin olen osan näidenkin kanssa yhteen ottanutkin... Huomatkaa, kaikki ovat tyttöjä!

Oletko enemmän ratsu- vai raviponi?
Menen sitä keskitietä, mutta kyllä minä ihan molemmista tykkään. Ajojutut ovat minulle kuitenkin uudempi juttu, sillä olin elämäni ensimmäiset 13 vuotta ratsuponina. Sanon, että ratsu.

Onko sinulla jälkeläisiä?

Ei ole, mutta voisi ollakkin. Olenhan niin komea ja kaikki tytöt ovat heti polvet vetelinä nähdessään minut (kokeiltu).

Mikä on parasta joulussa?
Herkut, herkut ja herkut. Ihmeellisintä on se, että jälleen kerran porukka talsii sinne höyryävään punaiseen pihakoppiin ja tulevat sieltä ulos harjat märkinä ja turpa punoittaen. Saunaksi sitä taitavat kutsua, minä en ihan perillä siitä ole vaikka muutamaan otteeseen olen päässyt kurkkaamaan.

Mitä rakastat talvessa?
Jos talvessa täytyy rakastaa jotakin, se on pakkanen ja paksu karva. Lämpötila on kerrankin sopiva! Keksisin kuitenkin melkoisen monta epärakastettavaa puolta...

Mikä on lempivuodenaikasi?
Minä en niin kovasti oikein ymmärrä vuodenajoista, mutta näköjään ne tulevat vuosi toisensa jälkeen. Kevät taitaa olla kivointa aikaa - ruoho alkaa vihertää, aurinko lämmittää, hiekkakylvyt kutsuvat ja ihmiset raapivat talvikarvaa epätoivoisesti pois!

Suurin toiveesi?

Kesä, jolloin ei olisi ötökän ötökkää ja lämpötila pysyisi kohtuullisena. Lisäksi toiveeseen kuuluu vihreä, hyvänmakuinen laidun ja rapsutuspalvelu.

 

Käyttekö koskaan Annan kanssa ratsain maastoilemassa?

Ei me olla pitkään aikaan käyty maastossa, kun ei oikein maastoiluhenkisiä olla. Mutta joo sittenkun mennään, mennään kovaa eikä turhia vitkastella! :)

Lempiherkku?

Kanelisokerikorput, omenat ja keksit. Tietyt heppanamitkin ovat hyviä, sekä kuivattu pulla!

Kaipaatko Siltteriä?
Hieman ehkäpä tuulen tuivertaessa kunnolla ja lumen sadellessa maahan; Siltteri oli meinaan näppärä tuulen, että sateensuoja. Hänen takanaan kelpasi värjötellä kurjemmallakin ilmalla.

Oletko paras?
Tietenkin, hupsu kysymys.

Tykkäätkö hyppäämisestä?
Tykkään! Nykyään hyppään pääasiassa esteitä irtona kujalla, mutta olen aiemmin hypännyt p-a-l-j-o-n. Muutama vuosi sitten hyppäsin irtona paikaltaan enemmän kuin oman korkeuteni!

Entä pidätkö pellolla baanaamisesta?
Tästäkin minä pidän! Mikäli olosuhteet ovat suotuisat. Mutta pääasiassa, mikä kovempaa, sen hurjempaa!

Mikä on Annassa parasta?
Hmm, tulipa vaikea kysymys. Ehkä se, että hän on oppinut, kuten myös meidän muut taustajoukkomme, ymmärtämään minun omia persoonallisia tapojani.

  

Terveisin,

 

17. luukku

17. joulukuuta 2012

Tälle päivälle valitsin suosikkikuviani minusta ja Siltteristä. Selatessani kuvia huomasin, että lähes jokainen niistä tuntui suosikiltani. Nyt kuitenkin kuvien pariin, ja musiikki soimaan. :)

Kappaleena Tuiki, tuiki tähtönen, josta minulle tulee tietyistä syistä Siltteri mieleen. ♥

 

 

 

 

 

 

 
 

 

 

 

Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet,
vaan ne hetket, jotka muistetaan.

16. luukku

 

15. joulukuuta 2012

Pihvikö vauva?

Tulin muistelleeksi yhtä alkukesää, kun olimme taittamassa perinteisesti taluttaen matkaa laitumellemme. Entinen kesälaitumemmehan sijaitsi talliltamme kymmenen kilometrin päässä, ja joka kevät matka taittui rauhallisesti tallustellen muutaman tunnin ajan. Sama urakka oli syksyllä edessä, mutta pitäydytään nyt keväässä!

Niin Pihvi 16v. nousi aamulla tavalliseen tapaan aamuheinien pariin, ja aavisteli, että tänään tosiaan on se päivä, kun me mennään laitumelle! Olisi luvassa pitkä kesä köllötellen kaiken vihreän keskellä rauhallisesti lomaillen ja syöden. Ponin oli kuitenkin vielä otettava kunnon hiekkakylvyt tarhassa, sillä sitä huvia saattaisi tulla kesän aikana hieman ikävä. Niin hevoset saivat riimut päähänsä ja narun päähän minut ja äidin taluttajiksi - niin matka alkoi. Pian tuttu kotitie jäi taakse, ja edessä oli kävelytietä vielä riittämiin.

Muutaman kilometrin kävelyn jälkeen tapasimme vanhemman rouvan, joka ihasteli hevoskaksikkoamme. Hän totesi siinä kulkevan äitihevosen ja tämän lapsen, kun Pihvi tallusteli Siltterin perässä talvi-kesäkarvasekoituksessaan. Minkä ikäinen tuo pieni vauva on? Kun äitini vastasi 16, jäi taaksemme selvästikin hyvin kummastunut ihminen miettimään, että mitäköhän nuokin nyt tarkoittivat.

 

Eipä mennyt pitkään, kun aurinkoinen aamu oli herättänyt erään talon lapset lauantaiaamusta pihalle leikkimään. Kun me tallustelimme talon ohi, niin eiköhän tietä pitkin kirmannut lapsikatras hihkuen tammaa ja varsaa. Ja niin sateli taas Pihvi-herralle vauvakommentteja...